Loading…

OPETTAJIEN ESITTELY

Tutustu meidän opettajiin alla olevasta esittelystä

Matleena Haapalainen

Matleena on Oulussa vaikuttava monipuolinen paritanssin ammattilainen, jonka valloittava persoona ei jätä ketään kylmäksi. Suora, mutta huumorilla höystetty palaute auttaa tanssijoita kehittymään ja samalla suupieletkin kääntyvät kuin huomaamatta ylöspäin.

Vahvan pedagogisen osaamisen lisäksi Matleena kuuluu niihin opettajiin, joiden oma tanssitaito on kansainvälisesti erittäin kovalla tasolla. Kisamenestystä on tullut niin Suomessa kuin ulkomaillakin mm. Boogie Woogiesta, Lindy Hopista ja West coast swing:stä.

Tutustu Matleenan tanssiin alla olevasta linkistä.

Rake Salo

”Meikäläinen ei oo maalta, vaan Mouhijärveltä.”

Opetan/ohjaan/valmennan paritansseja päätyökseni. Tällä hetkellä sydämeni on vienyt west coast swing, jota opetan ympäri Suomea ja Eurooppaa. Tyylini opettaa on tuonut paljon opetuskeikkaa eri maihin ja moniin toisen, jos kolmannenkin kerran. Matkoilta mukaan on tarttunut hurjasti uusia tuttuja ja tuulia omaan tanssinopetukseen.

Mielestäni jokaisella on oikeus hyvään tanssinopetukseen, oli sitten sosiaalitanssiin tai kilpailemiseen keskittyvä tanssija. Vartalovienti ja vartalon eri osien vaikutus vientiin on intohimoni kohde ja niitä peräänkuulutan tunneillani. Hyvä tekniikka vapauttaa tanssijan ottamaan tanssista kaiken irti.

Sydäntä lähellä: Tanssilajeista bugg, fusku ja west coast swing

Tutustu Raken tanssiin alla olevasta linkistä.

Matias Löyttyniemi

Matias on kiertänyt ympäri Suomea viimeiset vuodet, vieden salsan ilosanomaa paikkakunnalta toiselle. Opettajana hän on kerännyt kiitosta innostavan energiansa, selkeän opetustapansa sekä pitkälle viedyn pedagogiikkansa puolesta. Hän antaa opetusta koko skaalalle tanssiväkeä, uusista alkeistunneista lähtien aina tanssinopettajien koulutukseen asti!

Matiaksen tunneilla korostuu parinvälinen yhteys ja musiikintulkinta, ja tunneilla edetään tekniikasta aina itse tanssiin ja siitä nauttimiseen! Opetuksessa yhdistyy tanssin ja musiikin syvällinen tuntemus jo 15 vuoden ajalta, niin tanssijan kuin muusikonkin näkökulmasta.

Tutustu Matiaksen tanssiin alla olevasta linkistä.

Jenna & Ari

Ari on ollut tanssin sekakäyttäjä jo vuodesta 2006, jonka tanssiharrastus alkoi perinteisistä lavatansseista. Muutto Ouluun 2009 kirvoitti syventymään enemmän rock’n'swing -lajeihin, ja erityisesti Lindy hop on ollut aina lähellä sydäntä. Viimeiset 3 vuotta Ari on keskittynyt pääsääntöisesti argentiinalaiseen tangoon kiertäen aktiivisesti ulkomailla treenaamassa ja tanssimassa. Vapaa-ajallaan Ari haastaa kehoaan muun muassa ratsastuksen, sirkuksen ja baletin parissa.

Jennan liikuntatausta on jazz-tanssissa ja joukkuevoimistelussa, ja 16-vuotiaana aktiivisen voimisteluharrastuksen hiivuttua mukaan tulivat lavatanssit. Meni kymmenen vuotta, ennen kuin tango vei toden teolla mukanaan vuonna 2016, josta lähtien Jenna on intensiivisesti opiskellut lajia Argentiinassa sekä ympäri Eurooppaa. Musiikkia, lukemista, lavatansseja ja erilaisia soolotanssilajeja vapaa-ajallaan harrastava Jenna opettaa paritansseja sekä argentiinalaista tangoa aktiivisesti ympäri Suomen viikkotunneilla ja viikonloppukursseilla. Ari ja Jenna ovat hallitsevia Lavatangon Suomenmestareita vuodelta 2019.

 

Arto Petjala

Arto kuvailee itseään innostavaksi, iloiseksi, empaattiseksi ja huumorintajuiseksi. Paritanssissa ”Haluan onnellistuttaa ihmisiä. Se on liikuntaa, sosiaalista kanssakäymistä, siinä on paljon asioita, mitkä minua innostavat."

Alun perin tämä Kainuun mies ei tanssinopettajan hommista haaveillut, vaan hänestä piti tulla isona eläinlääkäri. Eläimet ovatkin Arton sydäntä lähellä ja koirien parissa on myös hänen toinen ammattinsa. Tanssin harrastus on kuitenkin lähtenyt jo liikkeelle neljävuotiaana tanhun parissa, mutta paritanssi jäi useaksi vuodeksi unholaan keskittyen soolotansseihin. Kipinä paritanssiin syttyi uudelleen vanhojen tanssien pyörteissä.

Petjala on opettanut paritanssia 2000-luvun alusta alkaen erilaisten tuurausten kautta ollessaan vielä harrastekilpailija. Tuurauksia alkoi tulemaan yhä uudestaan ja siitä idea tanssinopettajan työstä alkoi kehkeytymään. Vaikka kokemusta tanssin saralta on rutkasti, on Arto halunnut kehittää omaa ammattitaitoa myös koulutusten kautta. Vuonna 2010 Arto suoritti Suomen Tanssiopettajien Liiton (STOL) sisäänpääsytutkinnon ja vuonna 2021 hän aloitti Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajan AMK-opinnot.

Oman yrityksen Dog’s Roll hän perusti vuonna 2011, jossa hän opettaa paritansseja laidasta laitaan. Kuitenkin yksi tanssilaji on Arton mielestä ylitse muiden, se on Samba.

 

 

Reetta ja Tuomas

Reetta ja Tuomas ovat kokeneita kilpailijoita, valovoimaisia esiintyjiä ja tunnettuja opettajia niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. He ovat tanssineet yhdessä jo vuodesta 2008, minkä jälkeen rock’n’swing -tanssit ovat täyttäneet vapaa-ajan ja vähän enemmänkin. Heidän lajejaan ovat boogie woogie, bugg ja west coast swing.

Opettajina Reetta ja Tuomas ovat iloisia, kannustavia ja selkeitä. Heillä on kyky lähestyä monimutkaisiakin asioita ymmärrettävästi, yksinkertaisten harjoitusten kautta.

Opetuksen keskiössä ovat vahvasti läsnä niin tekniikka, musiikintulkinta kuin parityöskentelykin. Heidän tunneillaan hikoillaan, haastetaan aivonystyröitä ja ennen kaikkea nautitaan tanssista ja hyvästä musiikista!

Tässä tyylinäyte Reetan ja Tuomaksen tanssista

 

 

 

JÄRJESTÄJÄT

Tanssikoulu Matleena
040 843 7120
matleena@paritanssikoulu.fi

Moonika Jaakkola
040 8477 320
moonika.jaakkola@gmail.com

MAJOITUSTA JA KULJETUSTA KOSKEVAT TIEDUSTELUT:

Suomen Keskusvaraamo Oy
08 4694 449

 

PALAUTELOMAKE

YHTEYDENOTTO

Leirijärjestelyistä voit tiedustella Matleenalta ja Moonikalta. Majoitus- ja kuljetuspalveluista ole yhteydessä Kalajoen Keskusvaraamoon